Ensimmäisen Uppsala-vuoden päätöstahteihin on tänään tasan kolme viikkoa aikaa, ja sen varalta, että viimeisen tenttiurakan ja muuttopuuhien lomassa loppuu blogiaika kesken, yritän vähän koostaa kulunutta lukuvuotta matkapäiväkirjan sivuille.
Täällä on ollut jännää ja kivaa. Uutuuden viehätystä ja uusia ystäviä ja harrastuksia. Mielettömästi uutta tietoa sitten isona ammattikäytössä hyödynnettäväksi, ja taas hippusen verran enemmän elämänkokemusta niin omillaan kuin porukassakin pärjäämisestä. Välillä on ollut koti-ikävää ja varmasti nelinumeroinen määrä Pohjanlahden yli puhuttuja maratonpuheluita (Pohjoismaapuhepaketti-liittymän ansiosta onneksi EI-nelinumeroisia puhelinlaskuja). On ollut kauko-onnenhetkiä, kun rakkaat ystävät ovat saaneet pieniä, mielestäni vähintään
universumin ihanimpia naperoita kotimaassa kuluneen vuoden aikana, ja toisaalta ison ikävän hetkiä, kun perheen ja ystävien kanssa ei ole päässyt jakamaan arjen pieniä ja suuria hetkiä niin kuin olisi toivonut. Vaikka Ruotsi on vain Ruotsi eikä esimerkiksi Etelämanner, ei täältä kuitenkaan mikään maailman nopein ja opiskelijabudjettiystävällisin taival ole Kallaveden äärelle. Oih, onneksi siellä saakin viettää pian (melkein) kokonaisen kesän.
Kevät on saapunut Uppsalaan
Hoitotyön osio luvatusta blogikuvauksesta on jäänyt melkoisen roimasti opiskelija-aktiviteettien, ringeten ja reissupäivitysten varjoon, eikä siitä valitettavasti tähänkään postaukseen hoitajan näkökulmasta ole lisättävää. Tiskin toiselta puolen sitä vastoin on epäonnekseni kerääntynyt pienen sairauskertomuksen verran kokemuksia, huhtikuista polvivammaa ja lomadetox-kuuria vielä kertaalleen referoidakseni. Yksityiskohtiin sen tarkemmin menemättä on pakko mainostaa, että Ruotsi pitää rajojensa sisällä sairastuneista maahanmuuttajistaan huolta upeasti.
Kotiterveyskeskuksessa olen joutunut asioimaan kahdesti, ja molemmilla kerroilla paikalle järjestettiin suomea osaava sairaanhoitaja ottamaan homma haltuun. Paikallisessa Isossa Talossa kävin muutaman päivän tiputusreissulla ja parilla kontrollikäynnillä ruotsalaisen sairausvakuutuksen piikkiin, joka on siis ilmainen kaikille Skatteverketissä rekisteröityneille EU-kansalaisille. Hoidon taso on täällä huikea, eikä kielimuurista tai ulkomaalaisuudesta huolimatta tullut kertaakaan sellainen olo, että olisin missään määrin kakkosluokan kansalainen verrattuna paikallisiin potilaisiin. Lääkärit ja hoitajat olivat ystävällisiä, kielitaitoisia ja ammattimaisia, systeemi joustava ja potilasbyrokratia eri yksiköiden välillä olematonta. En voi sanoa, että olisi ollut huippukiva kokemus joutua sairaalaan, mutta ei varmaan paljon Uppsalaa parempaa paikkaa löydy, jos sinne on jossain päin maailmaa mentävä.
Valoa kohti!
Opiskelukokemuksia sitten on niiden hoitotyön puuttuvien näyttöjen edestä kaksin verroin. Joskus muinoin ihmettelin, miten joku
jaksaa opiskella kymmenen vuotta yhtä soittoa mitä tahansa asiaa, mutta kuluneen vuoden aikana itsellänikin on käynyt mielessä, että tähän voisi vaikka jäädä koukkuun. Luento-opetus on ollut ensiluokkaista, ja suurimmasta osasta seminaareja ja ryhmätöitäkin olen pitänyt paljon. Väliin on mahtunut muutamia harvoja kertoja, kun esimerkiksi tehtävänannot tai arviointikriteeristö ovat olleet enemmän tai vähemmän koko porukan mielestä epäselviä. Ainakin itse olen kuitenkin sitä mieltä, että jos nyt ylipäätään jostain asiasta yliopistolle pitää kritiikkiä antaa, niin ehkä siitä, että natiiviruotsalaiset luennoitsijamme ovat tartuttaneet minuun riikinruotsalaisen tavan lausua englantia vähän hassusti - ei siis mitään kovin kuolemanvakavaa ole laitoksellamme pielessä.
Laitoksesta on tullut toinen koti. Pääkallopaikkamme International Maternal and Child Health (IMCH) sijaitsee kätevästi keskellä Uppsalan keskustaa, ja kuntosalivehkeet, lounaseväät ja luentomuistiinpanot säilyvät "toimistolla" koulupäivän aikana ja tarvittaessa yönkin yli. IMCH:n keittiössä on järjestetty vuoden aikana useammat yllätyssynttärikemut, ystävänpäiväjuhlat, vappubrunssi ja vaikka mitä muuta opiskeluun kuulumatontakin. Luentosali on tiistai-iltaisin kuoroharjoitusareena ja La Ligan peli-iltoina jalkapallokatsomo.
IMCH:n henkilökunta ja opiskelijakollegat ovat kivaa ja rentoa porukkaa, eikä pienessä yksikössä tarvitse stressata kamalasti, minkä näköisenä minäkin aamuna luennolle tulee, saako jollekin esseelle tarvittaessa neuvoteltua lisää palautusaikaa tai opastaako kukaan vaikkapa tulevassa päättötyön aiheessa, (niin, sekin alkaa olla ihan näillä näppäimillä ajankohtaista) vaikkei se juuri kyseisen ihmisen työnkuvaan kuuluisikaan. Ooh, ja lisää plussaa: Hemköpin pick-and-mix -salaattibaari on melkein nurkan takana, samoin kun oma vakkarikuntosalini. Ja Gottis-karkkikaupassa ehtii käydä kahvitauolla, ja Norrlandsin pubiin mennessä takin voi pakkasellakin jättää narikan sijasta IMCH:lle (ettei nyt pääse syntymään harhakäsitystä, että täällä eletään
liiankin terveellisesti).
IMCH on tuolla sillan oikeassa päässä ja keskustan Stora Torget taas vasemmassa
Kevään aikana kurssisisältöihin on mahtunut iso määrä hyvinkin teoreettista asiaa, kuten erilaisia terveysjärjestelmiä, kansainvälistä lainsäädäntöä ihmisoikeuksien, eri maiden turvapaikkamenettelykäytäntöjen sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja oikeuksien näkökulmista. Kouriintuntuvampaa oppia on tullut muun muassa projektinjohtamisesta, pakolaisleirin ruokahuollon organisoinnista, aliravitsemuksen arvioinnista ja monitoroinnista sekä synnytyskomplikaatioiden hoitamisesta sairaalan ulkopuolella. Lukuvuoden kurssit lähes loppuun taputelleena pitää sanoa vielä uudelleen, että terveydenhoitajaopinnot Suomessa ovat olleet mieletön etu opinnoissa, enkä koe yhtään, että yliopiston kanditutkinnon sijasta amk-pohjalta maisteriohjelmaan tulleena olisin millään tasolla altavastaajan asemassa kurssikavereihini verrattuna. Eipähän olisi Suomessa onnistunut.
Ylipäätään olen aina vain hämmentyneempi kotimaan systeemistä ylläpitää kahta rinnakkaista korkeakoulujärjestelmää käytössä. Esimerkiksi Ruotsissa ja lukuisissa muissakin EU-maissa tulevat lääkärit ja sairaanhoitajat opiskelevat molemmat yliopistotutkinnon, ja opintojen aikana hoitaja- ja lääkäriopiskelijat tekevät paljon yhteistyötä muun muassa laboraatioharjoituksissa. Osassa Suomen terveydenhuollon yksiköitä sairaalahierarkia on edelleen vahvasti voimissaan, ja uskon, että täysin tarpeettomaan ja epätasa-arvoistavaan pokkurointiin päästäisiin iskemään tehokkaammin, jos sairaanhoidon ja lääketieteen opiskelijat treenaisivat moniammatillista yhteistyötä jo opintojen kandivaiheessa.
Kyllä, ammattikorkeakoulusta valmistutaan keskimääräistä useammin käytännön ammattitehtäviin, mutta toisaalta, mitäs esimerkiksi yliopistokoulutuksen saaneet lääkärit, farmaseutit, opettajat, muusikot ja toimittajat tekevät, elleivät käytännön työtä (paitsi jos ovat tutkijoita, mitä valtaosa ei ainakaan Suomen mittakaavassa ole)? Tutkimusta tarvitaan niin ikään myös hoitoalalla, mutta jostain syystä yliopistomaailman tiedekortti amk:in ja yliopiston erillään pitämisestä vilahtaa pöytään ennen kuin sairaanhoitaja ehtii näyttöön perustuvaa hoitotyötä sanoa.
Samoilla höyryillä haluaisin hieman analysoida tapetilla paljon ollutta epäkohtaa amk- ja yliopisto-opiskelijoiden terveydenhuollosta Suomessa. Yliopisto-opiskelija pääsee tällä hetkellä maksutta yleis- ja erikoislääkäreiden vastaanotoille, sekä muun muassa ehkäisyneuvolaan ja suun terveydenhuollon palveluihin Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiöön, kun taas amk-opiskelija jonottaa samassa kaupungissa parhaimmillaan useita kuukausia kunnalliselle puolelle maksulliseen hoitoon tismalleen samojen oireiden tai hoidon tarpeen kanssa. Irvokkainta tästä tekee se, että esimerkiksi viimeisen lukuvuoden terkkariopiskelija voi osana harjoitteluaan tai palkkatyönään huolehtia YTHS:n terveysneuvonnan vastaanotosta, mutta joutuu itse jonottamaan asiakkaisiinsa verrattuna jopa kymmenkertaisen ajan päästäkseen saman vaivan vuoksi hoitoon oman opiskelijaterveydenhuoltonsa kunnalliseen yksikköön.
Osassa Suomen ammattikorkeakouluja on ollut viime vuosien aikana kokeilu, jossa amkilaiset pääsevät vapaaehtoisella maksulla käyttämään YTHS:n palveluita, joskin testi on menossa toistaiseksi jäihin, sillä valtiolla ei ole enää hynää rahoittaa ammattikorkeakoululaisten terveyspalveluita osana ylioppilaiden terveydenhuoltoa. Munkin mielestäni melko reilua.
"Kuvassa vasemmalla näkyvällä vappuhatulla olette oikeutettu mm. ilmaiseen yleislääkärin vastaanottoon, hammaslääkärin tekemään laajaan suun terveyden tarkastukseen sekä puhe- ja fysioterapiapalveluihin. Kuvassa oikealla näkyvällä vappuhatulla voitte koettaa onneanne amk-opiskelijana esimerkiksi tulehtuneen viisaudenhampaan poistoon: aika vain viiden kuukauden kuluttua ensimmäisistä oireista ja yhteiskustannukset päälle satasen (YTHS:llä 30 €)." True story.
Kulttuurishokkini kuherruskuukausi Ruotsin kanssa on edelleen siinä määrin päällä, että haluan jakaa nyt kanssanne, kuinka hienosti nämä täällä ovat tämänkin homman hoitaneet. Ruotsissa ei ole erikseen amiksia ja lukiolaisia, vaan kaikki menevät peruskoulun jälkeen gymnasiumiin, jossa voi sitten valita esimerkiksi kaupallisen alan, luonnontieteiden, rakennusalan, hoiva-alan tai liikunta-alan suuntautumisvaihtoehdon yleissivistävien opintojen rinnalle, ja opintojen päätteeksi kaikista tulee ylioppilaita, oman erikoisalansa osaaminen takataskussa lisänä. Gymnasiumin jälkeen kaikki ovat hakukelposia yliopistoon.
Terveydenhuollon resurssit ohjataan täällä yhteisen kassan kautta toimivaan ja laajaan perusterveydenhuollon järjestelmään, johon ovat sitten oikeutettuja lapsiperheet, opiskelijat, työikäiset, maahanmuuttajat ja vanhukset yhtä kaikki, eikä päällekkäisiä ja eriarvoistavia järjestelmiä eri ihmisryhmien tai vaikkapa oppilaitosten välillä ole. Ai niin, paitsi kyllä yksi extra täällä on opiskelijoille, mutten ole varma, onko sekään nyt niin kovin huono asia. Yliopisto tarjoaa matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut (ilmainen) ja massiivisen kuntokeskuksen (lukukausimaksullinen) kaikille opiskelijoille opiskelijaterveydenhuollon nimissä, mutta palvelut ovat avoimia myös ei-opiskelijoille isompaa maksua vastaan.
"Här är gräset grönare och livet lättare!" On se hyvä suunnitella toimivia terveydenhuoltojärjestelmiä kun koko ympäröivä maailma on kuukauden ajan vaaleanpunainen, sanonpahan vaan.
Ulkomaanreissu on opettanut jälleen miettimään, vertailemaan, kyseenalaistamaan, ja haluamaan kehittää asioita entistä toimivimmiksi. Toivottavasti ensi vuonna näihin aikoihin käsissä olisi jo siinä määrin niin akateemisia kuin käytännönkin välineitä, että valmistumisen jälkeen voisi oikeasti koettaa tehdä jotain, vaikka ihan pienen pientäkin muutosta parempaan suuntaan terveydenhuollon kentällä. Siihen, olisiko se pieni muutos ehkä kotimaisessa opiskelijaterveydenhuollossa, nepalilaisessa ehkäisyneuvolassa, minkätahansa-maalaisessa pakolaiskeskuksessa vai ihan vaikka vaan omassa perheessä, en osaa vielä edes ajatella. Yhdellä tamperelais-kuopiolaisella tulevalla insinöörillä on siihen painava sananen sanottavanaan, ja perheellekin olen luvannut harkita veto-oikeuden myöntämistä hulluimmilta kuulostaviin suunnitelmiin.
Valmistuminen tuntuu tällä hetkellä onneksi vielä kaukaiselta ajatukselta, kun edessä on ensimmäisen lukuvuoden viimeiset kaksi tenttiä, asunnon etsintäurakka tulevalle Uppsalan-vuodelle, elintärkeiden kamppeiden pakkaaminen kesätalteen kaverin vintille, ja sitten sokerina kanelipullan päällä KESÄLOMAN (hmmm, etäopintoloman) suunnittelu. Näissä taitaa olla muutosta vähäksi aikaa yhden opiskelijan tarpeisiin.
Varaslähtö kesälomafiilistelyyn, enää kolme viikkoa ja Kuopiossakin näyttää tältä, pliis? <3
