Onpas vain jäänyt matkapäiväkirjapäivitykset vähälle kevään kiireissä. Lisäksi matkapäiväkirja sanan varsinaisessa merkityksessä on ollut suhteellisen tyhjä tammikuusta saakka. Pinnistelen kovasti, että tänään reissublogi tulee jälleen ensisijaisesti Uppsala-kuulumisten tasalle ja vasta toissijaisesti kaikenlaisten muiden aivoitusten viestikanavaksi.
Ruotsinmaalla oleilua on takana seitsemisen kuukautta. Terkkarikielellä 31+2 viikkoa. Ja voi veljet ja siskot miten aika on lentänyt. Nyt kolmea vuodenaikaa ja neljääkymmentä opintopistettä viisaampana taakse päin katsellessa näyttää siltä, että toissasyksyinen hakemusrumba oli melkoisen kannattava vaivannäkö. Olen nimittäin viihtynyt täällä suurimmaksi osaksi mainiosti. Opiskelu on avannut entistä laajemman ja mielenkiintoisemman skaalan ovia erilaisille uravaihtoehdoille. Olen ikävöinyt kotiin, mutta olen myös päässyt tekemään paljon-paljon kaikkea niin opintoihin kuin vapaa-aikanaankin liittyvää kivaa. Ystäväpiiri on laajentunut muutamilla, toivottavasti koko loppuelämän kestävillä tuttavuuksilla.
Kotiovi vielä kahden kuukauden ajan
Lukuvuoteni Uppsalassa loppuu kesäkuun alkuviikoilla, kunhan viimeiset tentit ovat hanskassa, mutta alkaakin taas uudelleen syyskuussa 2014. Alkuperäiseen opintosuunnitelmaani on siis tullut hienoisia, noin vuoden pituisia muutoksia, (käsi ylös, jos tämä jotakuta allekirjoittaneen tuntevaa nyt oikeasti yllättää) ja muutosten ansiosta kesäkuun kotiinpaluu tulee olemaan Suomen kamaralla vietettävä yhdistetty kesätauko lähiopinnoista ja valmistautuminen seuraavan lukukauden haasteisiin. Ajatuksenanihan oli alkuun huhkia Uppsalassa 60 opintopisteen magister-tutkinto vuodessa ja palata työelämään jo kesällä 2014 seuraavaa reissua tai omaa kotia tai mitä-vaan varten säästämään. Mutta Uppsalan Yliopisto! Kirottu laitoksemme tarjosi sekä kuluvalle että seuraavalle lukuvuodelle niin montaa mielenkiintoista kurssia, etten sitten osannut millään valita, vaan otin ne kaikki. Uutena tavoitteenani on 120 op:n maisteritutkinto keväällä 2015. Mikä meinaa, että lähiopinnot jatkuvat vielä ainakin ensi syys-lokakuun Ruotsinmaalla, ja päättötyöprojekti (Suomen gradua vastaava maisterityö) hurahtaa toivottavasti käyntiin ensi marraskuun tienoilla.
Kevätlukukautta olen viettänyt Global nutrition- ja Public health in humanitarian action -kurssien parissa, ja pari kuukautta olisi vielä jäljellä Sexual and reproductive health and rights- sekä Global child health -kursseilla. Opiskelu on ollut tosi intensiivistä, ja välillä tuntuu, että kaikki vapaa-aika kuluu joko kurssien tehtäviin ja tentteihin valmistautuessa, niitä tehdessä, tai niiden tuloksia jännittäessä. Tähän saakka koitokset ovat menneet ihan kunnialla läpi, mutta mielettömän määrän työtunteja se on kyllä vaatinut. Oman lisähaasteensa potkaisee edellämainittuihin tietenkin se, että niin tutut kuin vieraat kurssisisällöt on pitänyt oppia sisäistämään vieraalla kielellä. Haastavaa on ollut myös yrittää pitää jonkinlainen kohtuus siinä, mikä on opiskeluaikaa ja mikä vapaa-aikaa. Global nutrition -kurssin tentin jälkeisenä viikonloppuna piti tehdä tosissaan töitä, että pystyin edes jonkinasteiseen järkevään kommunikointiin, kun kaikki mitä aivoista ja äänihuulista lähti viikon tenttiinlukumaratonin päätteeksi oli pelkkää breastfeeding-breastfeeding-breastfeeding-complementary feeding-breastfeeding -hokemaa. No, nyt osaan puhua taas normaalisti.
Ja det vill jag. Tack.
Haasteita verbaalielämään on tuonut myös rakas ja ihana ruotsin kieli. Ringetteviikonloput olen onnistunut selviytymään lähes sataprosenttisesti ruotsiksi, mutta kielimuurin vuoksi mitään kovin syvällisiä ystävyyssuhteita ei ole päässyt kauden aikana muuhun joukkueeseen syntymään. Tytöt, valmentajat ja joukkueen huolto- ja johtotiimi ovat olleet ihan mielettömän avuliaita, ystävällisiä ja vieraanvaraisia minua kohtaan, mutta oma itseilmaisuni ruotsiksi ei kyllä ole paljoa niiden päiväkotirenkutusten tasolta parantunut. Yhden junnuturnauksen ajan sinnittelin toimitsija-aitiossa sihteerinä, ja pelkkien tuomarin pleksin läpi huutamien numeroiden kirjaaminen pöytäkirjaan tuntui aivan loputtoman mahdottomalta tehtävältä. Olisi mielenkiintoista kokeilla, menisivätkö YO-kirjoitukset vielä uudestaan tällä kuullunymmärtämisellä läpi, kun jo numeroiden 7, 20, 27 ja 70 toisistaan erottaminen on lähes ylitsepääsemätön haaste.
Hassuinta on, että halusin opiskelemaan Uppsalaan nimenomaan sen vuoksi, että kuvittelin kielen perusasioiden olevan kattavan pakkoruotsijärjestelmämme ansiosta vielä hyvässä muistissa. Kerronpa nyt jymyuutisen kaikille, joilla sama harhakuvitelma on päässyt käymään mielessä: ainakin minulle on opetettu Suomessa suomenruotsia, josta on ääntämisen ja kuullunymmärtämisen osalta Ruotsin ruotsalaisten kanssa keskusteltaessa hyötyä suunnilleen yhtä paljon kuin mandariinikiinasta. Mutta kyllä, on sillä hengissä yhden ringettekauden selvinnyt.
Ruotsin naistensarjassa on tällä kaudella mukana vain kolme seuraa, joista yksi koostuu lähes täysin maajoukkuepelaajista (ei ole muuten meidän joukkueemme). Pelien taso on oman arvioini mukaan ollut suunnilleen Itä-Suomen naistensarjaa vastaava, ei siis mikään maailmanluokan liiga, muttei ihan höntsäpelailuakaan. Kausi on ollut voittojen ja tappioiden suhteen melko tasainen, ja kun ottaa huomioon, että joukkueestamme osa on vielä yläasteikäisiä, olemme mielestäni tsempanneet kauden pelit hienosti. Oma mukavuusalueeni pelikentällä on C-juniorivuosista lähtien ollut laitahyökkääjänä toilailu, mutta niin vain svenssonivalmentaja päätti leipoa minusta SHC:lle vakiopuolustajan/sentterin, ja luistelukunto ja pelinlukutaito ovat pelipaikan vaihdoksen myötä kehittyneet. Vaikka Itä-Suomessa on pelattu mieletön määrä hienoja pelejä hienolla joukkueella, osuvat omalta kohdaltani ehkä isoimmat onnistumiset ja vauhdikkaimmat pelit kuluvalle kaudelle Sollentunassa. Toivottavasti tiimin yhteinen taito- ja kuntohuippu jatkuu vielä ensi viikonloppuna matsattavaan ruotsinmestaruusturnaukseen ja kausi päästäisiin päättämään kirkkaimmat mitalit kaulassa. Kom igen, SHC!
Jos jäähallin tuoksua viikonloppuaamuna saisi purkissa ♥
Kunnianhimoinen suunnitelmani etsiä opiskelun oheen osa-aikainen työpaikka Uppsalasta on jäänyt puhtaaksi utopiaksi. Sellaista aikatyhjiötä ei olekaan, jota ei kuluvan lukuvuoden kurssisisällöillä saisi täytettyä, ja välillä syöminen, liikkuminen ja nukkuminenkin on pitänyt aikatauluttaa kalenteriin, jotta kirjojen kanssa hikoilun väliin jäisi aikaa palautumiselle. Hyvä puoli tässä on ollut se, ettei koti-ikävöintiin ole ehtinyt jäädä liikaa tunteja, huono puoli taas se, että viime syksynä vaivalla väsäämäni työhakemukset paikallisille hoitokodeille ja vuodeosastoille lojuvat edelleen kirjahyllyssä lähettämättöminä. Lopullisesti löin hanskat tiskiin työnhakusuunnitelmien kanssa kun ensimmäisen ison projektityön deadline alkoi lähestyä ja läppärin äärellä meni parhaina päivinä yhtä soittoa 15 tuntia. Ehtii niitä töitä vielä sitten oikeesti-aikuisena tehdä?
Elämä Uppsalassa ei ole kuitenkaan täysin pelkkää opintojen kanssa huhkimista ollut, eikä opiskelukaan aina ole ainoastaan yksinäistä ruudun äärellä grillautumista. Pitkien luento- ja ryhmätyöpäivien aikana olemme tehneet porukalla yhteisiä päivälenkkejä ja lounasretkiä, ja International Health Choir on harjoitellut koulupäivien jälkeen säännöllisesti kevätbiisirepertuaariaan. Uudenvuodenlupaukseni ottaa Uppsalan yöelämästä hieman tarkemmin selvää on niin ikään pitänyt: laitoksemme kanssa seinäkkäin oleva Norrlands nationin pubi on ansainnut virallisen kuoroharjoitusten jatkopaikan kunnian ja on siten avannut minulle mysteeristä nationeiden maailmaa. Mutta totta puhuen, mikään ammattilainen tällä saralla en edelleenkään kyllä ole...
Viimeinkin ihan omakätisesti otettu kuva Norrlands nationista
Useat luokkakavereistani muuttivat vuoden vaihteessa Uppsalan isoimpaan opiskelijakeskittymään Flogstaan, (jossa lenkkeillessä kuulemma pitää varoa, ettei höghusien talojen katoilta tai ikkunoista tule niskaan esimerkiksi televisiota, sohvaa tai teekkaria) ja helmi-maaliskuussa oli useamman viikonlopun mittainen tupaantuliaissuma, jonka aikana tanssittiin ja karaokelauettiin ja kotibiletettiin pahimmat stressihöyryt pihalle. Yhtenä sumuisena sunnuntaipäivänä teimme porukalla reilun kymmenen kilsan luonnonpuistoreippailun Upplandsledeniä pitkin Märstasta Ruotsin vanhimpaan kaupunkiin Sigtunaan. Yksi aurinkoinen keskiviikko kului pitkään haaveilemallani kävelyretkellä Tukholmassa. Välillä on tullut sellainen olo, että Uppsalasta pitää päästä niin kauas kuin pippuri kasvaa, ja välillä taas tuntuu, että täällä voisi ehkä jopa asua. (Arvelen, että jollakulla toisella on viimeisimpään jotain rakentavan kriittistä sanottavaa.) Yhteenvetona kevät Ruotsissa ei ole ollut siis lainkaan hullumpi.
Kevätkävelyllä Östermalmilla Tukholmassa...
...siellä oli kevät jo maaliskuun alussa!
Kävin Historiska museetissa... vessassa.
Näkymiä Östermalmilta Djurgårdenille päin
Engelbrekstkyrkan jossain Vasastanin ja Östermalmin välillä
Tukholma. On se vaan aika kaunis ♥
Uppsalassakin sinivuokot kukkii
Uppsalan ilta alkaa hämärtyä ja se tarkoittaa, että kuoroharjoitukset alkavat ihan heti-kohta. Kuulemiin siis seuraavaan projektiviikkoon, tämän reissubloggaajan polkupyörä lähtee nyt kohti kuvassa näkyvää maisemaa!
Kaunis Uppsala iltahämärässä
